No kun halvalla sai

Urheilukaupassa oli rekki, jossa oli kirkkaan oranssi plakaatti, jossa luki isolla -80%. Yli kahden sadan hintalapulla varustettu, hyvännäköinen hiihtotakki roikkui siinä omassa koossani.

Odota, sovitan ihan nopeasti.

Istuu kyllä hyvin. Eihän mulla oikein ole hyvää hiihtotakkia. Kyllä tälle käyttöä olisi. Riisuin takin ja esitin miettivää, oikeasti hain riittäviä perusteluja ja hyväksyntää ostopäätökselle. Omaani vai seuralaisen? Ihan sama, kunhan joku hyväksyy. Nätti on, ja ihan hyvän tuntuista matskua. Selästä riittävän pitkä, aika hyvä malli tosiaan. Heijastimet ja tuuletukset. Made in China.

Olisi sille varmaan käyttöä ollut, mutta hyvin pärjään ilmankin.

Ostamattomuuspäätöksen tuoma mielihyvä hiipi tajuntaan heti kun kävelin liikkeestä ulos tyhjin käsin. Olen ollut huomaavinani, että ostamatta jättämisestä seuraa jopa suurempi mielihyvä kuin uudesta hankinnasta. Ja uskallan väittää, että pitkäkestoisempi. Uuden tavaran tuoma hyvä olo haihtuu nopeasti. Ostoimpulssin väistäminen ja sen tuoma moraalisen onnistumisen tunne sen sijaan kantaa: Olen kuin olenkin kasvanut ihmisenä, minulla on toivoa. Ja jos minä pystyn niin muutkin pystyy. Ihmiskunnalla on toivoa.

Alennusmyyntikaudet seuraavat toisiaan. Joka päivä tuhat räikeää mainoslappua, tuhat mahdollisuutta jättää ostamatta.

dsc_0952
Kaamoksen tunnelmaa UKK-puistossa. Ostoimpulsseja pääsee pakoon.

Mutkikas tie kunnon kuoriasun omistajaksi

Aloitin talvi-, erä- ja naparetkikelpoisen kuoriasun metsästämisen joskus syksyllä. Ensimmäisen kamppailun itseni kanssa kävin siitä, kuinka paljon olen valmis maksamaan kuoriasusta. Ajattelin, että jos raha ei ole este, hommaan on helppo ratkaisu: Sastan 3 Poles -puku. Vaikka Sastan kamppeita ei nykyisin valitettavasti enää valmisteta Suomessa, on yrityksen omistus ja tuotteiden suunnittelu kuitenkin kotimaista. Lisäksi tuotteet valmistetaan moniin kilpailijoihin verrattuna lähellä, pääosin Baltian maissa, ja tuotantoketju on pidetty mahdollisimman lyhyenä niin maantieteellisesti kuin välikäsien määrässä mitattuna.

3 Poles -puvun kalvona on luotettavaksi tiedetty 3-kerros Gore-Tex Pro. Gore-Tex on kuitenkin ympäristövalveutuneiden keskuudessa huonossa maineessa hitaasti hajoavien ja mahdollisesti myrkyllisten fluoriyhdisteidensä takia, ja kuoriasun hankinta tuottaa siksi ylimääräistä tuskaa. Fjällräven on vastikään tuonut markkinoille uuden Eco-Shell -malliston, jonka vettä hylkivä kylläste on tehty ilman fluorihiiliyhdisteitä. Fjällräven on viime aikoina onnistunut täyttämään retkeilyvaatteillaan niin ulkoilukaupat kuin katukuvankin. Vaatteet tehdään suurelta osin kaukoidässä: lapuista olen löytänyt ainakin Kiinan, Sri Lankan, Vietnamin ja Portugalin valmistusmaina. Eco-Shell -mallisto on kuitenkin kiinnostava ja myrkyttömien kuoriasujen kehitykseen panostamisesta täytyy antaa yritykselle vilpitöntä kiitosta.

Poikkeuksellisen kallista hankintaa tehdessä sen käyttöikä muodostuu todella merkittäväksi tekijäksi. Itse asiassa ympäristönkin kannalta keskeisimmäksi asiaksi saattaa lopulta nousta se, kestääkö takki käyttöä 4 vai 20 vuotta. Ensimmäisiä pitäisi pystyä valmistamaan yli 5 kappaletta samoilla haitoilla jotka aiheutuvat yhden jälkimmäisen takin valmistuksesta, jotta ympäristökuorma jäisi pitkällä aikavälillä pienemmäksi.

Aloin lopulta kallistua Sastan puvun puoleen. Edellämainittujen pohdintojen lisäksi vaakakupissa taisivat painaa myös tunnesyyt. Länsinaapureissamme riittää valtavia outdoor-brändejä pilvin pimein, ja meidänkin ulkoilu- ja urheilukauppamme pullistelevat näitä samoja merkkejä. Tuntuu, että perinteikkään ja laadustaan tunnetun Nurmeslaisen erävaatemerkin pitäisi olla vähintäänkin samalla viivalla näkyvyydessä, mutta jostain syystä ei ole, edes täällä Suomessa.

Vielä viimeisenä käänteenä kuoripukusaagaan kävi sitten ilmi, että Sasta ei itse asiassa tällä hetkellä valmista 3 Poles -pukua. Uusi uljaampi lippulaivapuku on kehitysvaiheessa, mutta minä tarvitsin pukuni jo tänä talvena. 3 Poles -mallistoa löytyy tällä hetkellä jälleenmyyjiltä vain hajakokoina ja hankinta on tuurista tai sinnikkästä etsimisestä kiinni.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Pitkällisten harkintojen, käänteiden ja googlettamisen jälkeen olen nyt vihdoin täysverisen ja talvivaellusyhteensopivan kuoriasun onnellinen, joskin huomattavasti köyhtynyt omistaja. Asu koostuu Fjällrävenin Eco-Shell haalarihoususta, ja Sastan 3 Poles -takista. Arvovalintojen suhteen kyseessä on kompromissi, jonka voi kääntää positiiviseksi: takkiostolla tuin kotimaista ulkoiluvaatevalmistajaa kilpailussa länsinaapureiden jättejä ja lyhytikäisiä tusinatuotteita vastaan, housuilla taas uusien ympäristöystävällisempien teknisten materiaalien kehitystyötä. Lompakko keveni reilusti, mutta mieli on suunnilleen niin hyvä kuin se kuorivaatehankinnan jälkeen voi olla. Kamppeet ovat funktionaalisuudeltaan huippuluokkaa, mitään kompromisseja ominaisuuksista en tehnyt. Toivon nimittäin käyttäväni näitä eläkeikään saakka, ehkä pidemmällekin. Sastan takin kestoon minulla on vankka luottamus, jonka alkulähteenä on varmaankin isän 25 vuotta käytössä ollut ja edelleen ihan saman näköisenä pysynyt anorakki. Toivottavasti laatu on edelleen edes lähimain yhtä hyvää. Eco-Shellin kestävyys taas on täysi kysymysmerkki niin minulle kuin kaikille muillekin. Aika näyttää, mutta odotukset ovat korkealla.

Uusia ajatusmalleja

Aloitetaan siitä mistä kaikki omalla kohdallamme sai alkunsa. Totuttu ja hiljaisesti hyväksytty ajattelumalli meni suunnilleen näin:

”Välttelen ostamista, ja jos joudun ostamaan, yritän löytää käytettyä ja kierrätettyä. Paitsi ulkoilu- ja retkivarusteiden kohdalla. Ne ovat sallittu poikkeus ostaa uutta, hienoa, kallistakin.”

Tämän mukaan oli helppo elää, koska se salli eettisistä puntaroinneista vapautumisen itselle tärkeimpien hankintojen kohdalla. Meistä kummallekaan esimerkiksi töissä käytettävät arkivaatteet tai kodin sisustaminen eivät ole kovin kiinnostavia asioita.

Siinä sitten kiittelimme itseämme ekologisuudesta, kun ostamme harvoin ja kierrätettyä. Paitsi jos oli ulkoiluvarusteista kyse, niitähän saa ostaa. Untuvamakuupussi? No tätähän on kehuttu, click – tilaa. Uudet hiihtomonot. Lämpökerrasto. Rinkka. Teltta. Retkiastiat. Vaelluskengät. Kuoritakki. Lumikengät. Hei Marmotia tarjouksessa, tarvitsisinkohan mä jotain?

Tajusimme tekopyhyytemme määrän. On helppo olla ekologinen ja harkitseva kuluttaja sellaisten asioiden kohdalla, jotka eivät ole itselle tärkeitä.

Tämä blogi tulee sisältämään omien kulutustottumustemme kriittistä arviointia. Esittelemme kestäviksi arvoimiamme tuotteita, ja nostamme esiin kotimaisia yrityksiä. Haluamme kannustaa etsimään vaihtoehtoja ihan jokaiseen hankintaan: isoihin, pieniin, poikkeuksellisiin ja autopilotilla toistuviin.

Eettiset puntaroinnit ovat aina lopulta henkilökohtaisia arvovalintoja. Onko parempi tukea kotimaista yrittäjää vai luomu-eko-sertifioitua tuottajaa? Entä jos kotimainen yritys teettää tuotteensa kaukomailla, mutta kuitenkin työllistää myös paikallisesti ja kotiuttaa voitot Suomeen? Onko se parempi vai huonompi valinta kuin vaikkapa norjalainen yritys jonka koko tuotantoketju on paikallinen?

Blogi ei pysty tarjoamaan yksiselitteisiä suosituksia asioista jotka viimekädessä riippuvat kunkin omista arvoista. Meidän arvolistallamme korkealla ovat kestävä tuotantotapa ja kotimaisuus, tai vaihtoehtojen laajentamiseksi eurooppalaisuus. Täydellisten ratkaisujen puuttuessa pyrimme valinnoissamme oikeaan suuntaan. Joskus voi käydä niinkin, että vaikka täydellinen ratkaisu olisi olemassa, se on esimerkiksi hinta- tai muista käytännön syistä ulottumattomissamme. Joskus joutuu tyytymään toiseksi parhaaseen ja riittävän hyvään. Jokainen eettisyyden ja kestävyyden lähtökohdista harkittu ostopäätös on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.

DSC_0841