Uusia ajatusmalleja

Aloitetaan siitä mistä kaikki omalla kohdallamme sai alkunsa. Totuttu ja hiljaisesti hyväksytty ajattelumalli meni suunnilleen näin:

”Välttelen ostamista, ja jos joudun ostamaan, yritän löytää käytettyä ja kierrätettyä. Paitsi ulkoilu- ja retkivarusteiden kohdalla. Ne ovat sallittu poikkeus ostaa uutta, hienoa, kallistakin.”

Tämän mukaan oli helppo elää, koska se salli eettisistä puntaroinneista vapautumisen itselle tärkeimpien hankintojen kohdalla. Meistä kummallekaan esimerkiksi töissä käytettävät arkivaatteet tai kodin sisustaminen eivät ole kovin kiinnostavia asioita.

Siinä sitten kiittelimme itseämme ekologisuudesta, kun ostamme harvoin ja kierrätettyä. Paitsi jos oli ulkoiluvarusteista kyse, niitähän saa ostaa. Untuvamakuupussi? No tätähän on kehuttu, click – tilaa. Uudet hiihtomonot. Lämpökerrasto. Rinkka. Teltta. Retkiastiat. Vaelluskengät. Kuoritakki. Lumikengät. Hei Marmotia tarjouksessa, tarvitsisinkohan mä jotain?

Tajusimme tekopyhyytemme määrän. On helppo olla ekologinen ja harkitseva kuluttaja sellaisten asioiden kohdalla, jotka eivät ole itselle tärkeitä.

Tämä blogi tulee sisältämään omien kulutustottumustemme kriittistä arviointia. Esittelemme kestäviksi arvoimiamme tuotteita, ja nostamme esiin kotimaisia yrityksiä. Haluamme kannustaa etsimään vaihtoehtoja ihan jokaiseen hankintaan: isoihin, pieniin, poikkeuksellisiin ja autopilotilla toistuviin.

Eettiset puntaroinnit ovat aina lopulta henkilökohtaisia arvovalintoja. Onko parempi tukea kotimaista yrittäjää vai luomu-eko-sertifioitua tuottajaa? Entä jos kotimainen yritys teettää tuotteensa kaukomailla, mutta kuitenkin työllistää myös paikallisesti ja kotiuttaa voitot Suomeen? Onko se parempi vai huonompi valinta kuin vaikkapa norjalainen yritys jonka koko tuotantoketju on paikallinen?

Blogi ei pysty tarjoamaan yksiselitteisiä suosituksia asioista jotka viimekädessä riippuvat kunkin omista arvoista. Meidän arvolistallamme korkealla ovat kestävä tuotantotapa ja kotimaisuus, tai vaihtoehtojen laajentamiseksi eurooppalaisuus. Täydellisten ratkaisujen puuttuessa pyrimme valinnoissamme oikeaan suuntaan. Joskus voi käydä niinkin, että vaikka täydellinen ratkaisu olisi olemassa, se on esimerkiksi hinta- tai muista käytännön syistä ulottumattomissamme. Joskus joutuu tyytymään toiseksi parhaaseen ja riittävän hyvään. Jokainen eettisyyden ja kestävyyden lähtökohdista harkittu ostopäätös on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.

DSC_0841